Instagram

Runkomateriaalin kilpailutus ja valinta.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Kirjoitin tämän viestin lähes loppuun, kun olimme jättämässä tarjouksia. Sitten tuli yksi muuttuja, sitten toinen ja lopulta on menty hirveällä vauhdilla viime viikot.

Tällä välillä ennätimme kuitenkin jättämään tarjoukset valituille valmistajille ja lopulta tekemään päätöksen. Lukemalla tekstin loppuun, tiedät mihin päädyimme.

Ihan alusta alkaen on ollut selvää, että meille tulee kivitalo. Minkälaisista harkoista, vai jopa betonielementistä, on ollut se mietinnän aihe. Ensimmäisten tapaamisten jälkeen ajatukset olivat aika sekavat. Sen verran hyvin eri edustajat osasivat omaa tuotettaan myydä. Useiden mielipiteiden ja tiedon murusten pohjalta lähdimme rakentamaan omaa kuvaa haluamastamme. 

Alkuun mietimme pystytysporukan palkkaamista, jonka tarkoitus olisi tehdä talo vesikattoon asti. Projektin edetessä päädyimme tekemään rungon itse. Yhdeksi isoksi valintakriteeriksi muodostui rungon kasaamisen helppous. Tältä pohjalta päädyimme lämpövaluharkkoon. Mielestämme ladonta on helpompaa, kun siihen ei tarvita laastia. Valuharkoissa juokseva betoni pumpataan harkon onkaloihin tietyin välein. Myöskin harkon mittatarkkuus oli yksi kriteeri.

Olemme viime syksyn aikana tavanneet useita valmistajia ja niistä valitsimme kolme yritystä tarjouskierokselle. Tarjouskierrokselle pääsi kolmen vahvan ällän joukko, eli Luja, Lakka ja Lammi.


Valintakriteerimme valinnalle oli seuraavat:

  1. Laatu Tämä jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisenä osana valmiin talon laatu. Olemme tekemässä elämämme rahallisesti isointa sijotusta. Lähtökohtana on rakentaa loppuelämän kotia. Olemme rakentamassa meille ja lapsillemme kotia. Tärkeintä paikkaa maailmassa. Näistä lähtökohdista lähdettäessä laatu on tärkein asia. Runko pysyy, mutta tapetit, laatat ja muut ovat pintaa, mitkä ovat uusittavissa myöhemmin. Toisena rakentamisen helppouteen vaikuttavat tekijät. Tälläisiä on esimerkiksi harkkojen mittatarkkuus. Lopullisen laadun saamme tietää vain yhden valmistajan osalta. Tässä kohtaa tämä on osittain kuultua, myyjän kertomaa ja mielikuvaa.
  2. Palvelu & luotettavuus Vastoinkäymisiä meillä on riittänyt edellisissä hankkeissa. Erittäin tärkeää meille on palvelu ja luotettavuus. Näiden tulee jatkua myös rakentamisen aikana. Tarvittaessa saamme vinkkejä ja tukea, rahdit tulevat ajallaan tontille ja niin edespäin. Luotettavuuden määrittelemme myyjän palvelun pohjalta, esim. kuinka hyvin hän vastaa tiedusteluihin, tai kuinka hyvin pysyy lupaamissaan asioissa ja aikatauluissa. Myöskin tässä kriteerissä on mukana kuultua ja mielikuvia.
  3. Hinta Meilläkin on budjetti. Rakentamisen kirosana. Tästä on pidettävä kiinni ja kaikkeen ei pysty. Tämä ikävä kyllä määrittää, kuinka paljon lopulta voimme antaa painoarvoa edellisille.

1. Luja Betoni / Kivitalocenter 

Netistä löytyi ihan positiivisiä kokemuksia Lujan harkkotuotteista. Hinta oli näiden perusteella kilpailukykyinen. Pääkaupunkiseudulla Lujan pientalomyyntiä hoitaa Kivitalocenter. Ymmärryksemme mukaan myynti oli juuri siirtynyt tuoreelle yritykselle, jonka taustalla oli kuitenkin kokeneita harkkomyyjiä.

He tekevät myös yhteistyötä ikkunavalmistaja Klas1:n kanssa, jolta löytyy maisemaikkunan runkoon tehtyjä yksilehtisiä ikkunoita. Moderneja ikkunoita, jotka sopivat hyvin kivitaloon - myös meidän makuun.

Erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä, sanoisinko jopa jokerikortti kilpailutukseen. Klas1:n ikkunat,  Lujan kilpailukykyinen hinta, vielä uusi jälleenmyyjä kyseessä, joka varmana haluaa saada toimintansa käyntiin ja oman osuuden pääkaupunkiseudun harkko- ja talomyynnistä.

Kävimme Kivitalocenterissä ensimmäisen tonttivaihtoehdon ja siihen tehdyn suunnitelman kanssa. Lopulta emme kyseistä tonttia ostaneet. Nykyisen tontin oston jälkeen jatkoimme edellisen suunnitelman pohjalta. Tämän johdosta pääsimme etenemään nopeasti. Tästä huolimatta tapaamisesta oli kuitenkin vierähtänyt yli puoli vuotta. Ennen tarjousten jättämistä soittelin Kivitalocenteriin. Positiivinsenä yllätyksenä oli, että sieltä vielä muistettiin meidät.

Esimmäisessä tapaamisessa oli Kivitalocenterin puolelta kieltämättä vauhtia. Heidän puoleltaan oli kaksi myyjää. Kummaltakin tuli hyviä neuvoja ja näkökantoja. Näistä hiljaisemmalla myyjällä oli enemmän meidän tilanteeseen liittyen tietoa, mutta puheliaampi ajoi hänen vinkkien yli. Harmi sinänsä, koska olisimme mielellämme kuulleet enemmänkin hiljaisemman kaverin mielipiteitä. Vaikka olivatkin kokeneita myyjiä, niin kummastakin paistoi uuden toimipisteen tuomaa poikamaista innostusta ja osa hakemisesta meni uuden toiminnan piikkiin. Taisi olla myyjillä vielä askelmerkit sekaisin.

Heidän ehdoton suosikki oli Lujan kevyteristesoraharkko. Tässä harkossa on lämpövaluharkon tyylisesti eriste keskellä. Valuharkossa betoni pumpataan harkkojen onkaloihin määrättyjen kerrosten välein. Ladonnassa ei tällöin tarvita betonia. Kevyteristesoraharkkojen ladonnassa taas käytetään harkkolaastia, mutta betonin pumppaus jää väliin.

Valuharkko, myös Lujan versio, oli Kivitalocenterin mielestä turhan "kestävä" ratkaisu, eli heidän mielestään kevyteristesoraharkko on ainoa oikea ratkaisu. Tämä tuntui keskustelun jälkeen hyvälle vaihtoehdolle. Harkon mittatarkkuus on erittäin tärkeä asia, kun taloa tehdään omin voimin. Siinä missä muut valmistajat ovat omaa mittatarkkuuttaan kehuneet ja nostaneet sen esiin, niin Kivitalocenter ei kertaakaan tästä maininnut. Ei kummankaan harkon osalta. Voinee olla, että heidän tarkkuus on ihan yhtä hyvä muiden kanssa, mutta jälkikäteen tästä jäi pieni epäilys kalvamaan.

Aikaisemmin mainitsemassani puhelussa sovittiin centerin ehdotuksesta, että kävisimme toiveet tarjouksen sisällöstä läpi etukäteen, jotta osaavat paremmin räätälöidä paketin. Erittäin hyvä idea, pisteet sinne. Vaikka olimme päätyneet valuharkkoon, halusivat kuitenkin tarjota meille myös kevyteristesoraharkkoa. Meille se ei enää tässä kohtaa ollut vaihtoehto, mutta ei siitä haittaakaan olisi.

Jätimme viikonlopun aikana tarjouspyynnön sähköpostilla liitteineen. Kivitalocenterin myyjältä saimme viestin seuraavan viikon torstai-iltapäivällä, että onkin yllättäen lomalla, mutta palaa asiaan heti alkuviikosta. Seuraavan viikon keskiviikkona laitoin kyselyä tilanteesta ja toivoin tarjousta seuraavan viikon tiistaihin mennessä, koska olimme aloittamassa tarjousten läpikäyntiä ja meille oli ensimmäinen tapaaminen sovittu keskiviikolle. Tähän tuli vastaus vasta perjantaina, alkuillasta. Myyjällä oli kuulemma oma remppa kiireellisesssä vaiheessa ja tämän johdosta ei ole ennättänyt antamaan tarjousta. Saisimme kuitenkin ehdottomasti tarjouksen, mutta se menee seuraavan viikon lopulle. Seuraavan viikon loppu, eli viime viikko tuli ja tarjousta ei kuulunut. Ei tullut myöskään mitään viestiä viivästyksestä. Tätä viestiä kirjoittaessa tarjouksen jätöstä on kulunut 3,5 viikkoa ja emme ole edelleenkään saaneet tarjousta. Emmekä myöskään mitään infoa aikataulusta tai tilanteesta.

Tässä kohtaa on ihan selvää, ettemme valitse Kivitalocenteriä ja Lujaa. Sen verran isosta asiasta kyse, ettemme uskalla tätä heidän varaan antaa. Odotimme heiltä erittäin paljon, joten asian päättyminen tällä tavoin on erittäin iso pettymys.

Ymmärrän, että ihmisillä on kiireitä, menoja ja lomia, mutta 3,5 viikkoon ei ole tapahtunut mitään. Kivitalocenterinkin takana on tapaamisen perusteella ainakin kaksi myyjää, joten tarjouksen olisi voinut siirtää toiselle. Myös tässä herää pelko, että mitä kun rakentaminen on kiireisimmillään, niin seisooko tonttimme silloin, kun myyjällä on menoa?

Negatiivisestä kokemuksesta huolimatta nähtiin potentiaalia heissä. Uskon, että heillä on mahdollisuudet, kun vähentävät vauhtia, kuuntelevat paremmin asiakkaiden toiveita, pysyvät aikataulussa ja pitävät asiakkaat tietoisina tilanteesta, sekä sopivat tuuraajat.

Valitettavasti emme päässeet hintaa arvioimaan, joten arvostelussa ?-merkki hinnan kohdalla.

Laatu +  Palvelu ---  Hinta ?



2. Lakka Kivitalot


Toisena seuraavalle kierrokselle pääsi Lakka. Itseasiassa Lakka pääsi sinne ilman alkukarsintaa. Rinnastimme heidät mielikuvalta ja laadulta Lammin kanssa samaan luokkaan, jolloin Lammi sai alkukarsinnassa edustaa kumpaakin. Vielä  kun heidän harkkojen mitoitus oli identtinen, niin ei tämänkään johdosta tarvittu erikseen käyttää aikaa molempiin.

Viime vuosina Lakalla on ollut erittäin mielenkiintoisia kohteita, joista ehdottomasti mainittava Lakkalaine. Vaikka tuleva talomme ja Lakkalaine ovat erilaisia taloja, niin monesti olemme kaivaneet messutalon vertailukohdaksi. Kuinka Lakkalaineessa on tehty -kysymys on kuulunut useasti suunnitellessa tai pohtiessa taloamme. Huippuhieno kohde!

Kun nykyiset piirustukset alkoivat saamaan lopullisen muotonsa, niin otimme Lakan mukaan keskusteluun. Kun olimme alunperin ottaneet materiaalin mitoituksen huomioon suunnittelussa, niin ei tarvinnut tehdä heidän osalta muutoksia. Eli saimme vihreetä valoa.

Muutaman sähköpostin ja soiton jälkeen sovimme tapaamisen Rakenna & remontoi -messuille. Kävimme siellä tarkemmin läpi heidän tuotteitaan, palveluaan ja tulevaa tarjousta.

Saimme selkeän vastauksen kysymykseen, miksi meidän tulisi valita heidät, eikä esim. Lammia. Vastaus oli ytimekkäästi sama tuote ja lupasivat olla Lammia halvempia. Kummankin harkkoihin on tapahtunut muutoksia. Ovatko muokatut harkot Lammilla ja Lakalla samalla tasolla, vaikea sanoa, mutta lähdetään siitä. Tästä oletuksesta katsottuna edullisempi hinta kuulosti erittäin hyvälle.

Mikäli pääsemme heidän kanssaan sopimukseen, niin auttavat kilpailuttamaan muita tuotteita.
Palvelu oli asiallista, ei sinänsä mitään pahaa sanottavaa, mutta jotenkin hajuttomampi ja mauttomampi Lammiin verrattuna. Ei suoranaisesti negatiivistä, mutta ehkä odotusarvot vain olivat korkeammalla. Lakalla oli Lammia selkeästi kapeampi palvelukonsepti. Tukipalvelut rakentajalle enemmän sähköisessä muodossa. Ammattirakentajalle tai jo toista kivitaloa rakentavalle tällä ei ole merkitystä.

Lakalle jätimme tarjouksen samana viikonloppuna, kuin Kivitalocenterille. Lakalta vastaus tuli keskiviikkona. Pahoittelivat lomista johtuvaa aikataulua ja lupasivat parissa viikossa tarjouksen.
Seuraavan viikon keskiviikkona kysyin myös Lakalta mahdollisuutta saada tarjous seuraavan viikon tiistaihin mennessä. Saimme siihen hyvin pikaisen vastauksen ja lupasivat toimittaa siihen mennessä. Tarjous tuli luvatusti tiistaina.

Lakan lupaus Lammia halvemmasta hinnasta piti kutinsa. Hintaero oli ihan tuntuva. Tarjoukset vain olivat hyvin erilailla muotoiltuja, joten näiden vertailu ei ole ihan niin helppoa. Purimme tarjoukset ja vertasimme niitä keskenään. Lammilla oli ehkä painotuksena hakea suoraan toimiva ja laadukas kokonaisuus, jossa ei mennä ihan hinta edellä. Lakalla taas lyödä hinnalta edullinen paketti, jota voidaan tarvittaessa parantaa tarvittavilta osilta. Siitä huolimatta, että nämä kaksi valmistajaa laitettiin samalle viivalle, niin Lakka oli halvempi. Pitivät siis lupauksensa. Tosin hintaero ei lopulta ollut enää suuri.

Laadukasta kivitaloa ja hyvää palvelua arvostavalle, jolla on jo entuudestaan kokemusta kivitalorakentamisesta Lakka on oiva valinta. Voimme suositella. Meidän tapauksessa valintamme ei lopulta kuitenkaan kohdistunut Lakkaan.


Laatu ++  Palvelu ++  Hinta ++


3. Lammi Kivitalot

Tässä kohtaa ei paljoa tarvitse laskeskella yhteen, jotta tietää mihin päädyimme. Meille tulee Lammi Kivitalo! Jes! Tontin jälkeen isoin päätös ja uskomme tehneen meille parhaan valinnan.

Lammi oli meille unelma ja se suosikki. Kuitenkin enemmän unelma ja haave, tyyliin toivottavasti joskus meilläkin... Kun lähdimme tavoittelemaan omaa taloa, niin se unelma ja haave alkoi muuttumaan ihan realistiseksi tavoitteeksi. Kuitenkin annoimme kaikille valmistajille saman mahdollisuuden. Lähdimme perehtymään ja kilpailuttamaan toimittajia tasapuolisesti.

Lammiin saimme ensimmäisen kontaktin heidän taloesittelyssä. Tapasimme siellä Lammin edustajan Ari Pekka Metsälän ja sovimme tapaamisen heidän tiloihin TaloTaloon.

Upeat ja erittäin toimivat tilat. Lammin piste on kuin pienoiskivitalo, keittiöineen, terasseineen ja takkoinen talon sisällä. Saman katon alta löytyy myös keittiökalusteet, ikkunat, ovet, tekniikka ja varmaankin kaikki, mitä omakotitalon rakentamiseen tarvitaan. Näin talvella on helppoutta, kun voi ajaa auton oven viereen, laittaa takin naulaan ja lämpimässä, kuitenkaan ilman hikeä kiertää koko talo läpi. Kannattaa käydä piipahtamassa Vantaalla.

Metsälän kanssa tapasimme ensimmäisen kohteen ja suunnitelman kanssa muutamaan kertaan ja lukuisasti muissa yhteyksissä. Olemme saaneet paljon hyviä vinkkejä ja suoraa apua projektin kanssa. Ei ole varmaankaan ollut yhtään kysymystä mihin ei ole vastausta löytynyt tai saatu. Talomme perusidea on hyvin helppo, mutta the jutut tehdään parilla asialla. Näissä on kuitenkin omat haasteensa. Lammilta saimme näihinkin useamman hyvän ratkaisuehdotuksen.

Myös Lammi sai tarjouksen samaan aikaan Lujan ja Lakan kanssa. Tiistaina saimme Metsälältä vastauksen. Pahoitteli messuista aiheutuvaa kiirettä ja tämän johdosta tarjouksen kanssa mennee parisen viikkoa. Yrittävät kuitenkin saada sen mahdollisimman pikaisesti. Tästä huolimatta saimme heiltä tarjouksen jo saman viikon perjantaina, ylivoimaisesti ensimmäisenä!

Sovimme tapaamisen viikon päähän keskiviikoksi. Kävimme kattavasti tarjouksen läpi. Lakan tarjous kun oli tullut edellisenä iltana, niin meidän täytyi vielä istua alas katsomaan tarkemmin tarjoukset.

Torstain ja perjatain aamupäivän aikana hioimme Lammin kanssa tarjouksen sisältöä. Viime perjantaina meillä oli paketin sisältö ja hinta kohdilla, joten päivä päättyi koukkaukseen Lammin pisteeseen. Laitoimme sopimukseen nimet.

Päädyimme Lammiin ihan ensimmäisenä Metsälän palvelun ja osaamisen johdosta. Ylivoimaisesti parasta palvelua, mitä olemme saaneet koko projektimme aikana. Hänen johdostaan uskaltaa lähteä luottavaisin mielin projektiin.

Toisena syynä koko Lammin palvelukonsepti. Neuvonta ja tuki rakentamisen aikana oli omalla tasolla. Vastaavaa ei muilta löytynyt.

Kolmantena tuotteen laatu. Tässä tietenkin olemme vielä Lammin ja kuulemiemme kommenttien varassa, mutta tässä kohtaa se vakuuttaa.

Vielä kun hinta oli lopulta niin lähellä Lakkaa, niin päätös oli lopulta helppo. Näin ne unelmat toteutuvat.


Laatu +++  Palvelu +++  Hinta ++


Iso päätös tehty. Helpottaa ja selkeyttää jatkoa.

Rakenna & Remontoi -messut

tiistai 31. tammikuuta 2017
Menneen viikonlopun kohdalle oli kalenteriin merkitty lauantaille Rakenna & Remontoi -messuilla käynti ja sunnuntaille tontin raivausta.

Lauantaille suunniteltu neljän tunnin messukäynti venähti lopulta seitsemään tuntiin. Selväksi tuli, että myös sunnuntaina suuntana oli messut. Näin ollen tontin raivaaminen sai jäädä. En tiedä johtuiko tiedon paljoudesta ja messuväsymyksen purkautumisesta, että meillä on sunnuntai-illasta lähtien sairasteltu. Tämän johdota emme pääse viikolla jatkamaan raivausta tontille. Perjantaina tehdään maaperätutkimus, joten toivottavasti risukko ei sitä estä.

Top 3 meille messuilla oli maalämpöön perehtyminen, mahdollisten runkomateriaalivalmistajien kanssa suunnitelmien läpikäynti, sekä ikkunavalmistajien tapaamiset. Tietenkin tätä kautta löytyneet lukuisat kontaktit.

Maalämpö on ollut meille itsestäänselvyys. Perustamiskulut ovat suuret, mutta käyttökustannukset edullisimmat. Muitakin vaihtoehtoja olisi, mutta mitä enemmän niihin on perehtynyt, niin sitä selkeämmäksi ajatus on mennyt. 

Kuva: ivt.fi
Messuilla kun saman katon alla on useita saman alan toimioita, niin oman käsityksen ja mielipiteen rakentaminen on nopeaa. Helppoa se ei ole, alkuun on aika sekaisin erilaisten mielipiteiden ja kommenttien välissä. Rakennuspuolella on paljon erilaisia koulukuntia, sekä myyjät myyvät omaa tuotettaan, tai sitä mistä saavat parhaan katteen. Jotkut myyvät vain mitä osaavat.
Ovatko nämä sitten asiakkaalle se paras ratkaisu, niin se on eri asia. 

Kahden päivän aikana löytyi linja minkälaisen kokonaisuuden haluamme maalämpöön, sekä mitkä valmistajat ja urakoitsijat menevät tarjouskierrokselle. Tämä oli selkeästi isoin ja huojentavin asia.

Toisena jatkoimme uusien piirustusten kanssa keskustelua mahdollisten runkomateriaalin toimittajien kanssa. Makumme talosta on hyvin selkälinjainen, ilman ylimääräisiä rönsyilyjä. Talon ilme tehdään parilla asialla. Haluamme optimoida talon suunnitelman valitulle materiaalille. Tämä kahdesta syystä. Ensimmäisenä budjetin osalta. Toisena myös rakentamisen helppoutena, koska tulemme tekemään talon mahdollisimman pitkälle omin voimin. Saimme toimittajien puolesta  vihreää valoa. Kaupan päälle (vai voimmeko vielä niin sanoa, kun emme ole mitään ostaneet?) saimme hyviä vinkkejä pohjan hienosäätöön. Hyvällä mallilla ollaan suunnitelmien osalta.
Ikkunat ovat meillä tällä hetkellä paljon mietinnässä. Messuilla pääsimme tapaamaan useamman valmistajan kanssa. Olohuoneeseen meille tulee ikkunapintaa paljon. Kuitenkaan budjettiimme ei mahdu Schüco, joten joudumme toteuttamaan ikkunat erillisinä ikkunoina. Tällöin ikkunoiden väliin tai sauman taakse tulee pystypalkki. Tämä mahdollisesti kantavana.

Mallinnos sisältä. Katse keittiöstä olohuoneeseen.


Isompina haasteina on meillä on kuitenkin liukuovet ja normaalit ikkunat. Liukuovissa mietitään olohuoneen, parvekkeelle vievää ratkaisua. Olemme pyytäneet tämän osalta ensimmäisen tarjouksen ja seuraavan viikon aikana tapaamme pari valmistajaa. Nämä tulevat paljon näyttämään suuntaa.

Isoimpana ongelmana meillä on kuitenkin yllättäen normaalit ikkunat. Meille tulee moderni ja selkeä linjainen talo, minkä mukaiset ikkunat myöskin haluamme. Valitettavasti määräysten ja käytännön syistä ei voida käyttää pelkästään kiinteitä maisemaikkunoita, vaan joudumme ottamaan huomioon tuuletuksen ja hätäpoistumisen. Markkinoilta löytyy kyllä hyviä kiinteitä ikkunoita, mutta kun siihen pitää lisätä avattavuus. Kaksi lehtiset ikkunat eivät vain ole meidän juttu. Toivottavasti loppuun asti näin. Onneksi muutamalta toimittajalta löytyy myös ratkaisu näihin. Tai ainakin netin perusteella. Yhtenä mielenkiintoisena valmistajana on Klas1. Seuraavan viikon aikana tapaamme eri valmistajia, joten palataan ikkunapähkäilyihin myöhemmin.

Kuva: klas1.fi
Kolmen ison kohdan lisäksi messuilta jäi mukaan paljon pienempiä asioita. Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut käynti ja suosittelemme muillekin vastaavassa tilanteessa oleville. Nyt kuppi kuumaa ja levolle.

Kertausta menneestä

torstai 26. tammikuuta 2017
Paljon on vettä virrannut vantaassa ja asioita tapahtunut, ennen kuin olemme päässeet nykyiseen pisteeseen. Palaamme myöhemmin näihin tapahtumiin, mutta käydään läpi, missä menemme projektimme osalta.

Olemme ostaneet tontin - tietenkin 😁 Kyseisen tontin hankinta oli todella nopea. Kaupat tehtiin noin kuukauden päästä ensikäynnistä tontilta. Tontti lohkaistaan isommasta tontista omakseen. Tontti on jaettu ja lohkominen on parhaillaan käynnissä.

Arkkitehti/pääsuunnittelija, sekä rakenne- ja sähkösuunnittelijat valittu. LVI- suunnittelijasta on tarjouspyynnöt meneillään. Tavoitteena on saada valinta tehtyä ensi viikon lopulla. Seuraavana vuorossa vastaavan työnjohtajan kilpailutus. Tähän meillä on muutama ehdokas mielessä, mutta mielellämme otamme suosituksia vastaan.

Blogin ensimmäisessä viestissä ja Instagramissa olemme julkaisseet mallinnoksia tulevasta talosta. Yksityiskohtia vielä avoinna, mutta isossa kuvassa nämä kertovat hyvin tulevasta. Talon suunnitelmat etenevät hyvin. Talon pohjassa päädyimme omaan suunnitelmaamme, jota avaamme myöhemmin lisää. Arkkitehtimme teki meille rinnalle oman ehdotuksen pohjasta. Mikäli olisimme nähneet talon kyseisellä pohjalla ja päätös olisi pitänyt tehdä sen pohjalta, niin olisimme tehneet kaupat. Tässä tapauksessa ne pienet asiat ratkaisivat ja päädyimme omaamme. Jännä päivä huomisesta tulossa, saamme arkkitehdiltä seuraavat kuvat talosta. Olo on kuin lapsella jouluna.

Kauniisti lounnon muovaama kiviaita,
mikä lopulta tulee saamaan uuden sijainnin.
Tontilla olemme aloittaneet raivaamisen siltä osin, kuin se on tässä vaiheessa mahdollista. Ensi viikolla tontilla tehdään maaperätutkimus, joten toivottavasti säät ovat suosiolliset. Tontilla on risukkoa, mitkä haluaisimme siivota tutkimuksen alta pois.

Tapaamisia, kahveja ja pullia on jo tässä vaiheessa ollut niin paljon, ettei enää laskuissa mukana pysy. Odotettavissa on kuitenkin vielä paljon pullia. Tuleva kuukausi tulee olemaan kiinostava ja iso. Palataan niihin myöhemmin, mutta sen verran voi sanoa, että blogiaiheista ei tule olemaan pula.

Tervetuloa mukaan!

Matka kohti tulevaa kotia on alkanut ihan virallisestikin. Matka ei ole ollut tähän mennessä ajallasesti pitkä, mutta sitäkin vaiherikkaampi. Käänteet eivät ole aina olleet mieluisia, mutta osaamista on kertynyt sitäkin enemmän. Vinkkejä näistä myöhemmin.

Käänteiden johdosta olemme saaneet pyöritellä talon suunnitelmia ja ajatuksiamme rauhassa. Hyvä näin. Ajatukset halutusta ovat kirkastuneet ja selkeytyneet. Välillä loputon hahmottelu on kuitenkin turhauttanut. Nyt hommia tehdään oikeasti, mikä on erittäin tervetullutta.

Tekemistä riittää ja vauhti on nyt niin kova, että tuntuu kiireen iskevän. Seuraava kuukausi on erittäin mielenkiintoinen ja isoja asioita edessä. Näistä lisää myöhemmin.

Mallinnos tulevasta talosta.

Auto Post Signature

Auto Post  Signature